- Förstörd konst
- Radioprogram
- Kuunnelma: Kun maailma oli avoinna
Koko kuunnelmateksti löytyy alempaa tältä sivulta.
Kuunnelman musiikkina esitettiin - ilmeisesti esittäjien laulamana laulut: Tuill on mun kultani, Jos voisin laulaa, otaliga vågor vandra, Sylvian laulu, Juokse porosein. Lisäksi levyltä lauloi Hanna Granfelt "Äidin silmät". Lausuntana esitettiin Fran´zenin "Ihmisen kasvot".
Eva Hirn (synt. - kuollut ) asusti suuren osan elämästään Nummelassa. Hönet tunnettiin lastenkirjojen ja näytelmien kirjoittajana. Eri lähteistä löytyy maininta muunmuassa seuraavista nimikkeistä: "Sirkan Kosija", näytelmä, kirja; "Me miehet", kirja; "Lyö sinä, minä venytän", kirja; juttuja Lipeäkalaan ja Kotilieteen ainakin vuodesta 1923 eteenpäin.LISÄKSI SEURAAVISTA TIEDOSSA MYÖS JULKAISUVUOSI. ( Tarkempia tietoja mm. kustantajista löytyy muunmuassa HelMetin aineistohausta.)
| HELIN KESÄ | 1950 | |||
| JÄNNITTÄVÄ TALVI | 1924 | |||
| KAKSOSET | 1948 | |||
| KALLILAN TALO | 1922 | |||
| KOTIHENGETTÄRIÄ | 1923 | |||
| RAAMIN POJAT HERÄÄVÄT | 1931 | |||
| RAKKAITA LÄHIMMÄISIÄ | 1929 | |||
| TIENHAARASSA | 1922 | |||
| TRE GLADA | 1922 | |||
| YKSINKÄSKIJÄ YNNÄ MUITA SEURANÄYTELMIÄ | 1934 | |||
Kirjailijan jäämistössä on sukulaisten mukaan myös julkaisemattomia käsikirjoituksia.
Kun maailma oli avoinna
Kirj. Eva Hirn
9.5 1945 klo 21.10 - 22.00
ORKO:
On ikävää, että Suomea tunnetaan niin vähän ulkomailla. Minä en ainakaan sattunut, matkoillani, tapaamaan ketään, joka olisi tietänyt, missä Suomi on kartalla.
INKA:
Minä luulen, että tämän sodan jälkeen meitä tunnetaan enemmän. Ja ennenkin on ollut monta suomalaista, jotka ovat tehneet itsensä ja maansa tunnetuksi.
ORKO:
Onhan niitä. Muistellaanpa vähän tunnettuja miehiä.
INKA:
Ja naisia. Ajatteleppas kaikkia laulajattariamme.
ORKO:
Muistellaan kilpaa. Minä aloitan vanhoista ajoista, Olavi Maununpojasta, joka eli 1400 alkupuoliskolla. Hän opiskeli Pariisin yliopistossa Sorbonnessa ja valittiin siellä rehtoriksi. Se ei merkitse samaa, kuin meillä, vaan oli jonkunlainen ylioppilaiden ylivalvoja. Hänestä tuli sittemmin Turun piispa.
INKA:
Minä vedän esiin Johanna von Schoulzin.
ORKO:
Hän syntyi v. 1813 eikä vastaa millään tavalla Olavi Maununpoikaa ajassa.
INKA:
Älä ole pikkumainen. Johanna v. Schoulz lauloi jo 6 vuoden ikäisenä ja 15 vuotiaana hän antoi Ruotsissa, jossa oli 3000 ihastunutta kuulijaa. Sitten alkoi loistava laulajatarura. Rossini sanoi häntä kasvattityttärekseen, sillä hän oli antanut Schoulzille opetusta, kun tämä lauloi Neapelissa Donizetti kirjoitti hänelle oopperan, joka esitettiin Milanossa. Pisimmän aikaa v. Schoulz oli Pariisin italialaisessa oopperassa, 25 vuotiaana hän palasi kotimaahan, saavutettuaan maailmanmaineen. Hän oli yleisesti ihailtu sekä Suomessa että ulkomailla.
ORKO:
Meillä ei ollutkaan silloin monta laulajatarta. Kuinkahan monta ihanaa ääntä jäikin kouluuttamatta.
INKA:
Johanna oli ensimmäinen, joka ulkomailla lauloi suomen kielellä " Tuoll on mun kultani;"Tosin se laulettiin ruotsinvoittoisella ääntämisellä. Näin: Tuol' on mun....(Tuoll on mun kultani).
ORKO:
Myöhemmin hän, tai olisiko se ollut Jenny Lind, lauloi: " Jos voisin laulaa kuin lintu voi, mikä herätti ihastusta, niin että muuan ranskalainen lainasi sanat ja nuotit. Sitten tätä laulua laulettiin ääntäen ranskalaisittain näin: Jos voo?ân lolaa, kän läntu voaa, jos soaa mön aanen, kän leevon soaa. Nän kyllallan mone loolesän, ja myreet mialesta poastasän. ( Jos voisin laulaa).
INKA:
Ei tuntisi, jos ei tietäisi.
ORKO:
von Schoulz esiintyi Waasassa, joka on aina ollut musiikkia harrastava kaupunki. Helsingissä hän lauloi Paciuksen kuoron kanssa. Mutta tiedätkö sinä, että Johanna von Schoulz eli loput elämäänsä Helsingissä rouva Brandina.
INKA:
Kyllä vain. Hän on haudattuna Helsingin luterilaiseen hautausmaahan. Emmekö menisi joskus panemaan kukkia hänen haudalleen?
ORKO:
Olisihan se romanttinen teko, mutta mennään kesällä, jolloin saa oikeita kukkia.
INKA:
Alma Fohström eli vähän myöhemmin kuin Schoulz, mutta hän teki aikoinaan Suomea tunnetuksi. Mun muassa hän oli Moskovan keisarillisessa oopperassa 9 vuotta. Kävi ulkomaat San Franciskoa myöten. Siellä hän lauloi lavalla, jota koristivat Venäjän, Amerikan ja Suomen liput.
ORKO:
Hän oli Pietarin konservatorion opettajana ja Berlinin konservatorion professorina.
INKA:
Hänelläkin oli laulaja sisar, niinkuin Aino Achtella. Tämä sisar lauloi Elina Vandaar- nimisenä Italiassa ja Sveitsissä.
ORKO:
Kaiva nyt vielä esiin joku entinen kuuluisuus.
INKA:
Fredrika Bremer on myöskin suomalaissyntyinen, Piikkiöistä. Hänen nimensä on enemmän tunnettu, kuin hänen teoksensa. Mutta hänkin kävi Amerikassa ja kirjoitti Amerikkalaisesta naisesta. Kävi Myöskin Saksassa ja Ranskassa. Matkustelivat ne ihmiset ennenkin, vaikka kulkuneuvot olivat huonot. Minä en ajaisi hevosella paria peninkulmaa pitempää matkaa.
ORKO:
Siitä muistan entiset rekiretket. Kutsuttiin kaunis nainen daamiksi, vuokrattiin ajuri ja sitten ajettiin pitkässä jonossa kulkusten kilistessä ulkoravintolaan. Varsinkin kotimatka oli runollinen ja kavaljeeri hiukan rohkeampi. Ajatteles lumelle tuoksuavaa kaunista poskea turkismyssyn reunustamana.
INKA:
Se jää meiltä kokematta, niinkuin serenaadit ja polvistumiset kosiittaessa.
ORKO:
Mutta mennäksemme ulkomailla työskennelleisiin suomalaisiin, muistan Matias Aleksanteri Castrenin. Hän syntyi 1813 Tervolassa. Hän luki ensin Yliopistossa, mutta alkoi sitten retkeillä tutkiakseen suomalaisugrilaisia kieliä. Hän samosi Lapit ja Siperiat Kiinan rajoja myöten. Pietarin Akatemia auttoi häntä pitkällä retkellään. Palattuaan hänet nimitettiin Helsingin Yliopiston ensimmäiseksi suomenkielen professoriksi. Hän osasi monta suomensukuista kieltä ja oli tunnettu pohjoismaissa.
INKA:
Voiko sanoa yleismaailmalliseksi maineeksi sitä, jos tscheremissit, samojeedit, karagassit ja otschakit tunsivat hänet?
ORKO:
Kaikkialla, missä näitä kansoja tutkitaan on hänen nimensä tunnettu. Mutta hän oli tieteen uhri ja kuoli 39 vuotiaana rasituksista. Hän kirjoitti monta kielioppiakin.
INKA:
Minä en tunne ainoatakaan, joka puhuisi tunguusin tai burjaatin kieltä.
ORKO:
Kyllä Suomen heimojen kieliä on tutkittu meillä ja muualla. Sitäpaitsi hän opetti suomalaista jumalatarustoa. Hänen nimensä on ulkolaisissa tietosanakirjoissa, mitä ei voi sanoa monestakaan, jota täällä pidetään suurmiehenä.
INKA:
Hänen kuvapatsaansa on Kansallismuseon ulkopuolella. Se on Alpo Sailon käsialaa.
ORKO:
Onhan meillä toinenkin retkeilijä Georg August Wallin, orientalisti. Hän syntyi 1829. Luki Suomessa ja sittemmin Pietarissa, Arabian ja persian kieliä. Hän kävi Konstantinopolissa ja Kairossa, sieltä hän lähti Arabiaan, Medinaan ja Mekkaan. Pukeutuneena arabialaiseksi hän otti osaa muhamettilaisten uskonnollisiin menoihin.
INKA:
Tokko hän polvistui rukousmatolla ja rukoili Allahia, laulaen, "la ilahah illallah", joka merkitsee, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah.
ORKO:
En tiedä, mutta kerran häntä epäiltiin eurooppalaiseksi ja hänen oli paettava äkkiä. Sitten hän kävi Palestiinassa ja Syyriassa.
INKA:
Kulki Punaisen meren poikki kuivin jaloin, niinkuin Mooses.
ORKO:
Niin, mikäli laivankannella oli kuivaa. Sitten hän kävi Bagdadissa ja vaelsi kameelin selässä Syyrian erämaan poikki Damaskoon. Kun hän tuli Lontooseen häntä kunnioitettiin suuresti. Hän piti esitelmiä maantieteellisessä seurassa ja auttoi Arabian kartan laatimisessa. V. 1851 hänet nimitettiin itämaisten kielten professoriksi.
INKA:
Retkeilijöistä on kait merkillisimpiä Nils Erik Nordenskiöld, joka syntyi Helsingissä v. 1832.
ORKO:
Hänen isänsä oli saanut kunnianimen Suomen minerologian isä. Hän tutki hiidenkirnuja ja oli Berzeliuksen oppilas ja vuorineuvos.
INKA:
ILmankos hänen pojallaan oli tilaisuus lukea ja oppia isän suuressa kirjastossa Alikartanon tilalla. Isänsä kanssa hän tekikin tutkimusmatkan Uraaliin. Kuinka hän joutui pois Suomesta.
ORKO:
Ylioppilasaikana hän oli mukana kun neljä Andersia vietti syntymäpäiväänsä Töölön kahvilassa. Tiedäthän tuon kaksikerroksisen puutalon Hesperian kadun päässä. Siellä nämä ylioppilaat olivat liian iloisia ja puhuivat pehmeitä niin, että osa heistä karkoitettiin yliopistosta. Nordenskiöld otti osaa 1857 promotioon, jossa hän oli priimus maisteri ja ultimus tohtori. Kaivohuoneella hän puhui Cygnaeusta vastaan ja muutenkin varomattomasti, niin että hänen oli lähdettävä Ruotsiin, minne hän sitten jäikin. Näin Ruotsi sai suurimman osan siitä kunniasta, mitä Nordenskiöld suurena löytöretkeilijänä nautti.
INKA:
Mikä oli Nordenskiöldin suurin teko?
ORKO:
Eiköhän se ollut Koillisväylän avaaminen, sen ansiosta voitiin purjehtia Aasian ympäri. Sen hän teki Vega laivallaan. Sitäpaitsi hän tutki Huippuvuoria, löytäen sieltä tertiäärikauden kivettymiä. Usein hän otti matkoilleen suomalaisia tutkijoita, niinkuin Malmgrénin, Lemströmin ja Chydeniuksen. Kerran hänet olisi nimitetty Helsinkiin professoriksi, mutta entiset seikat olivat esteenä.
INKA:
Ajatella, että iso meri Siperian ulkopuolella on saanut nimensä, Nordenskiöldin meri, suomalaisen mukaan.
ORKO:
Ja että Helsingin Yliopistossa on Nordenskiöldin korvaamaton kirjasto, vaikka Amerikkakin koetti ostaa sen.
INKA:
Tällainen mies livahti elämänsä läpi naimattomana. Hänellä ei ollut aikaa pukeutua hännystakkiin ja mennä pyytämään kaunottaren kättä tämän isältä.
ORKO:
Tiedemies ei kaipaa mitään Xantippaa häiritsemään järjen selkeää juoksua.
INKA:
Ei, mutta innoittajaa ja kotona odottavaa retkeilijä tarvitsee, Minusta olisi hurmaavaa olla löytöretkeilijän vaimo. Mies on kotona lyhyen onnellisen ajan, sitten hän painuu pois, juuri kun arkielämä alkaa olla yksitoikkoista ja riitaisaa. Kun hän palaa on hän taas kuin uusi ihminen. Ainakin käytyään ensin parturissa. Ja vaimo saa näin aina toistuvia kuherruskuukausia ja muistoja oudoilta retkiltä. Ja sitten kun miehessä taas herää matkustamisen vietti, - jää vaimo odottamaan taas - vapaana ja tyytyväisenä - joksikin aikaa. - Tällainen onni kestää varmasti - ja mies on uskollinen, sillä tunguusitytöt eivät liene vaarallisia vampyyrejä. Koti tosin olisi täynnä mäkin kenkiä, hylkeennahkoja ja valaskalan hampaita, mutta sehän olisi erikoista; Keitä muita seikkailijoita meillä on ollut?
ORKO:
Nämä eivät olleet seikkailijoita - sen sijaan Becker Bey kyllä oli sitä.
INKA:
Bey? Se ei voi olla suomalainen.
ORKO:
Kyllä hän oli suomalainen, syntynyt 1840 Helsingin pitäjässä. Hän oli koko elämänsä ajan suuri patriootti, mutta ei vain voinut koskaan elää siellä, missä oli rauha. Mexikosta hän löysi valtion, jossa aina taisteltiin. Siellä hän soti ja rakasti. Hän nai Juan Adornan kauniin tyttären näiden taistelujensa välillä.
INKA:
Meksikossa taitavat kaikki nuoret naiset olla kauniita. No, enemmän Becker Beystä.
ORKO:
Turkkailaisia vastaan hän soti aina, joskus Venäjän puolella joskus jonkun muun. Roomassa hän kuului Paavin kaartiin, oli Egyptin khedivin palveluksessa, jopa esikunnan päällikkönäkin ja Serbiassa hän uudisti koko armeijan uudelle pohjalle.
INKA:
Mitä hänen rouvansa teki tällä aikaa?
ORKO:
Hän kuoli - Mutta Becker Bey löysi Kreikassa taistellessaan Calvo Coressin tyttären, joka kuului vanhaan Komnenos keisarisukuun.
INKA:
Hienoa! Täälläkin on Beckereitä, täytyy pannan merkille, olisiko heissä keisarillisia piirteitä. - Oliko Becker Beyllä sotilaallinen kasvatus?
ORKO:
Olipa niinkin. Hän oli käynyt Haminan Kadettikoulun. Kerran keisari Nikolai tuli sinne vierailulle, ja Becker Bey, joka ihaili koistoa ja valtaa, hiipi salaa keisarillisen reen kannaksille, kun vieraat lähtivät pois. Kun hänet keksittiin, kysyi keisari hänen nimeään ja tahtoisiko hän seurata keisaria. Becker Bay vastasi: " Vaikka maailman ääriin saakka!" Myöhemmin hän joutui Pietarin kadettikouluun ja täällä korkeisiin piireihin. Tästä hän sai kiittää Aurora Karamsinia, joka oli pyytänyt hänet luokseen. Käynnistään tämän luona kertoo Becker Bey kirjeessään äidilleen: " Ensin eräs schweizari avasi oven, kysyi nimeäni ja ilmoitti sen toiselle yläkertaan puhetorven avulla. Neljäs ilmoitti minut hänen armolleen ja viides riisui päällysvaatteeni. Pari lakeijaa seisoi vielä siinä vieressä työttömänä." Sitten seuraa kertomus Auroran ystävällisyydestä ja talon komeudesta.
INKA:
Minä olen lukenut hänen seikkailuistaan Marokossa, Mutta eikö hän silloin, palattuaan Pietariin, karannut ihanan venakon kanssa Amerikkaan, Ja venakko hylkäsi hänet sitten ja Becker Bey matkusti luvattuun maahansa Meksikoon. Ja sitten alkaa hänen loistava sotilasuransa. Hän matkusti aina sinne, missä sodittiin. Egyptin khediivi antoi hänelle arvonimen Bey. Lopulta hän päätyy Parisiin, jossa hän kirjoittelee sanomalehtiin. Suomeen hän kirjoitti salanimellä Ilmarinen. Myöhemmin hän kirjoitti suurta huomiota herättäneen kirjoituksen Suomen itsenäisyydestä. Hän oli ensimmäinen, joka teki näin, ja se herätti aikoinaan paljon pahaa verta, sillä täällä oltiin hyvin lojaaleja. Kaksi vuotta myöhemmin hän muutti rouvansa kanssa Neapeliin. Sieltä hän lähetti sotaisia artikkeleitaan ympäri maailman, mutta itse hän ei enää sodi.
INKA:
Ihmeellinen sotahullu koko mies. Kaikkia hänen seikkailujaan ei jaksa muistaakaan. Usein hän oli vangittuna - joskus valtiovarainministerinä jossakin - kerran tulkkina, paavin ja keisarien suosikkina, monasti vähällä tulla teloitetuksi - ja aina tulisieluisena ja ihanteita täynnä. - Mutta onhan meillä ollut eräs suomalainen nainenkin, jonka elämänkaari on ihmeellinen. Tarkoitan Elsa Lindberg Dowlettia, josta tuli prinsessa Mirza Ritza Kahn. Muistatko Edelfeltin hänestä maalaamaa kuvaa, joka on Ateneumissa. Vaalea, liljamainen tyttö. Hänen turkkilainen puolisonsa mahtoi olla hurmaava mies, mutta vaikeaa on kuvitella suomalaista naista haaremissa.
ORKO:
Ei hänestä tullutkaan tavallista haareminaista, vaikka hän kirjoittikin kirjan "Haaremin ristikon takana".
INKA:
Minä ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat seikkailla. Kreikka näyttää kovasti houkutelleen meikäläisiä. Siellähän August Maximilian Myhrbergkin oli sotimassa.
ORKO:
Niin - hän oli Kreikassa 7 vuotta, siellä hän oli liittynyt filhelleeneihin ja soti joka paikassa, missä siihen aikaan vapaustaisteluja käytiin, olipa hän majurina Länsi - Intiassakin.
INKA:
Niin ja hän sattui suorittamaan vahtipalvelusta kerran Missolonissa, lordi Byronin asunnon edustalla, silloin kun tämä kuoli -
ORKO:
Monien vaiherikkaitten seikkailujen jälkeen hän muutti asumaan Tukholmaan, jonne hänet on haudattu v. Döbelnin viereen.
INKA:
Sotahullujen miesten joukkoon kuuluvat myöskin suomalaiset Marokon Kauhu ja Richard Faltin.
ORKO:
Nyt sinulta menevät käsitteet sekaisin, Faltin joutui kyllä mukaan sotaan Kreikassa, Manschuriassa Kiinassa, Venäjällä ja jopa Abessiniassakin. Mutta hän oli kirurgi, joka paransi, mitä sota särki, Hänhän on tehnyt suorastaan ihmeitä muodostellessaan uusia neniä, kitalakeja ja jopa kokonaisia kasvojakin -
INKA:
Minäkin haluaisin uuden nenän, tämä entinen on niin paksu. Ja uudet kasvot eivät nekään haittaisi - nehän on nyt niin muodissa. Mutta nyt minä teen sinulle erään tietokysymyksen: Montako Ida- nimistä kuuluisaa suomalaista sinä tunnet?
ORKO:
Ida Basilier, Ida Ekman ja Ida Aalberg -
INKA:
Ja Ida Yrjö - Koskinen.
ORKO:
Hän vaikutti vain Suomessa. Ida Ekman sen sijaan matkusteli ja oli Nürnbergin oopperaankin kiinnitettynä - Nyt kuulemme laulun, jota hän usein lauloi, vaikka ei valitettavasti hänen itsensä laulamana. (Taivas on sininen).
INKA:
Kansallisteatterissa on Edelfeltin maalaama kaunis kuva Ida Aalbergista, Hedda Gablerina. Siinä hän seisoo niin sielukkaana ja solakkana.
ORKO:
Hänkin vieraili paljon ulkomailla, mutta esiintyi suomen kielellä. Hän näytteli Budapestissä ja Kolozsvarissa, Tukholmassa hän esiintyi Ofeliana, Ernesto Rossinin ollessa Hamletina. Tämä oli ainoa kerta, jolloin suomi on kaikunut ruotsalaisella näyttämöllä.
INKA:
Ajatella, kuinka kauniilta nämä vokaalirikkaat kielet mahtoivat sointua -
ORKO:
Hän vieraili myöskin Berlinissä, Köpenhaminassa ja Bergenissä Noranana, mutta tanskankieli ei koskaan sujunut häneltä yhtä puuromaisena kuin tanskalaisilta. Hänessä kuulemma oli sitä entisajan paatosta, mitä nykyään enää ei suosita näyttämöllä.
INKA:
Mutta kyllä se tyyli vaan värähdytti sielua, varsinkin kun Axel Ahlberg löi rintoihinsa, polvistui ja hehkui Romeona vierellä. Ja Idan miehet palvoivat häntä vanhalla romanttisella tavalla. Lauri Kivekäs ja varsinkin Uexkull - Gyllenbrand olivat hänen lumoissaan. Viimemainittu tasoitti hänen tietään tällä taiteilijan ohdakkeisella polulla heidän asuessa Pietarissa ja perusti sitten Suomeen näyttämön hänen muistolleen.
INKA:
Muistan, kun Suomalainen teatteri kerran vieraili Viipurissa, kuinka kapteeni Koch, tiedät kai sen intoilija Kochin, ratsasti joka päivä hänen ikkunansa ohi. Ida avasi joskus fortuschkansa pienen ruudun, ja silloin Koch heitti kukkia sisään. Idan näytellessä Juliaa järjestettiin niin, että katosta satoi alas pieniä kukkavihkoja. Koko Viipuri rakasti Idaa.
ORKO:
Meidänhän piti puhua Suomen tunnetuksi tekemisestä ulkomailla.
ORKO:
Englannissa on luultavasti suomalaisista tunnetuin Edvard Westermarck.
INKA:
Ai, hän, joka oli niin huvitettu avioliitoista, että kirjoitti suorastaan avioliiton historian.
ORKO:
Hän oli professorina Lontoon yliopistossa, se on jo jotakin se. Paljon hän myöskin oli oleskellut Marokossa tutkimassa -
INKA:
- Ymmärrän: yksiavioita, moniavioita, seka- avioita ja järkiavioita. Minkähänlainen aviomies tällainen asiantuntija lienee itse ollut?
ORKO:
En tiedä, mutta olen lukenut jostain, että kerran, kun hänen piti vierailla eräässä englantilaisessa kodissa, häntä varten olisi asetettu pöytään korkea tuoli, sillä isäntäväki oli kuullut että lappalaiset (suomalaiset) olivat hyvin pieniä. Mutta tuoli oli poistettu vähän äkkiä, kun komea Westermarck oli astunut sisään.
INKA:
Meillähän pitäisi olla pitkien ihmisten maine ulkomailla varsinkin sen jälkeen kun jättiläinen Daniel Cajanus Paltamosta esiintyi maksua vastaan Euroopassa. Kuinkahan pitkä hän lienee ollut? Ehkä 5 metriä?
ORKO:
Onpas sinulla mielikuvitusta. Hän oli 2 m. 48 sm - ja sellaistakaan et ole vielä nähnyt. Hän eli 17 vuosisadalla oleskellen enimmäkseen ulkomailla ja näyttäen itseään maksua vastaan. Fredrich Wilhelm, joka oli koonnut kaartin jättiläisistä, olisi kiinnittänyt hänet palvelukseensa, mutta hän oli näitäkin päätään pitempi eikä siis sopinut siihen kaartiin. Kerran hän joutui nyrkkeilemään oikeata mestaria vastaan. Tämä sattui töytäisemään häntä päähän niin että Cajanus oli kaatu. Tästä Cajanus suuttui niin, että läimäytti mestaria koko voimallaan, joka kuoli heti siihen paikkaan. Cajanus pakeni Hollantiin, ja alkoi taas esiintyä maksua vastaan.
INKA:
Ja kuoli siellä. Hänen paitansa on Haarlemin museossa näytteenä tästä suuresta jättiläisestä. Mitenkähän hänen olisi käynyt nykyisenä vaatetuspulan aikana? Pisteet olisivat ehkä riittänyt juuri ja juuri yhteen nenäliinaan. - Hänestä minun ajatukseni tuli toinen 17 vuosisadalla syntynyt mies - Frans Mikael Franzen.
INKA:
Hän oli syntynyt Oulussa v. 1772. Pohjanmaaltahan ovat useimmat suurmiehemme peräisin. Ajatteles, että hänen äitinsä oli vain 16 vuotias Fransin syntyessä. Niin pohjoisessa eivät naiset ole aika - ihmisiä siinä iässä.
ORKO:
Mutta Franzén itse oli aikaisin kehittynyt. Hän tuli 17 ikäisenä maisteriksi ja pari vuotta myöhemmin Turun Yliopiston dosentiksi ja 26 vuotiaana professoriksi. Hän asui Suomessa kunnes maa eroitettiin Ruotsista, silloin hän muutti ensin Tukholmaan ja sitten piispaksi Härnösansiin. Hänen lyyrilliset, hiukan sentimentaaliset runonsa olivat yleisesti tunnettuja.
INKA:
Niin ja hän kirjoitti tietysti ruotsin kielellä, niin kuin meidän silloiset runoilijamme tekivät.
ORKO:
Kyllä, mutta yhden runon hän on kirjoittanut suomeksi nimittäin: "Vessu Kuningalle Suomen kansalda". Muistan vielä, että hän kirjoitti joitakin juomalauluja niinkuin " Samppanja viini", mutta tendenssi niissä oli: nauti kohtuullisesti..
INKA:
Kun äitini tuli ylioppilaaksi, annettiin jokaiselle Snellmanin kirjoittama: Suomalainen ylioppilas. Siinä oli mm. Franzénin kirjoittama runo "Ylioppilas laulu".Muistan lukeneeni siinä sanat: Juo juhlassa lasin tai pari, tee se iloitaksesi ei juodaksesi. Juo niinkuin juomanlaskijana olisi sinun morsiustuolissasi punastuva tyttösi.
ORKO:
Silloin tytöt vielä osasivat punastua.
INKA:
Se johtui siitä, että heidät kuristettiin vyötäisten kohdalta. Silloinhan veri helposti nousi kasvoihin. Siitähän johtui myöskin nuo niin runolliset pyörtymiset.
ORKO:
Franzén oli muuten helposti rakastuvainen. Hän haaveili nuorena Selmasta, joka ottikin toisen. Sitten hän meni kihloihin ja matkalla morsiamensa luo hän rakastui Lilly Roosiin, jonka kanssa hän sitten solmi avioliiton. Tämä kuoli pian ja sitten Franzén meni naimisiin Mikael Choraeuksen lesken kanssa. Choraeus oli kuolinvuoteellaan lahjoittanut vaimonsa ystävälleen. Ja Franzén rakastui kuin käskystä.
INKA:
Leski ajatteli, että Mikael kuin Mikael.
ORKO:
Mutta tämä leskikin kuoli ja silloin Franzén alkoi kosiskella kirjallista naista. Hän meni Fredrika Bremerin luo, mutta odottaessaan tätä hän näki huoneessa olevan huonon järjestyksen ja Franzén ajatteli, että parempi hyvä perheenemäntä kuin runoileva hutilus ja livisti pois, ja kosi - taloudenhoitajatartaan. Tämä voitti hänen sydämensä hyvällä kodinhoidolla ja valmistamalla aamukahvin ajoissa.
INKA:
Jokainen hänen avioliitoistaan oli onnellinen ja jokainen vaimo oli "se yksi ja ainoa". Mutta kuunnelkaamme nyt hänen runoaan Ihmisen kasvot, jonka Otto Manninen on suomentanut. (runo) - Hän on myöskin kirjoittanut laulun, jonka varmasti koko Suomi osaa. (Juokse porosein)
ORKO:
Franzén kosi ainakin viisi kertaa. On siinä jo yhdelle miehelle.
INKA:
Minäpä kerron sinulla peristä muusta kosimisesta. Agathon Meurman kertoo itse, että hän aikoi kosia marraskuussa, mutta sitten hän tuli ajatelleeksi, että joulu tulisi hyvin kalliiksi, jos hänen on annettava lahjoja sekä morsiamelle että kaikille tämän omaisille. Silloin hän päätti lykätä kosimisen joulun jälkeen.
ORKO:
Vielä halvemmaksi olisi tullut jättää kokonaan kosimatta -. Entä se toinen tapaus?
INKA:
Minun esi- isäni, rovasti, oli kerran heränneitten kokouksessa. Seinän vierellä arkulla istui kaksi kaunista tyttöä ja nuori pappi rakastui toiseen heistä. Ennen muinoin rakastuttiin noin katselemalla. Hän kyseli tytön nimeä ja hänelle sanottiin, että se oli tunnetun rovastin tytär. Tämä rovasti oli muuten kolminkertainen tohtori, joka lääkärinä oli seurannut Döbelnin armeijaa. No, nuori pappi menee isän luo kosimaan ja saa myöntävän vastauksen. Tytär käsketään sisään ja pappi näkeekin, että se onkin se tyttö, johon hän ei ollut rakastunut. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, ja tarkemmin katsottuaan huomasi, että tämäkin tyttö oli erittäin viehättävä. Ja he olivat onnellisina elämänsä loppuun saakka, niin kuin sadussa sanotaan. Ja ehkä tämä olikin satua.
ORKO:
Sinä poikkeat aina pois asiasta, se on naisten tapa. Palataan taas niihin, jotka liikkuivat maailmalla silloin, kuin se vielä oli avoinna kaikille, Mehän unohdimme Topeliuksen, joka oli tunnettu koko Pohjoismaissa. Harvaa suurmiestä on rakastettu niin kuin häntä. Tiedätkö muuten minkä laulun Topelius on sekä kirjoittanut että säveltänyt?
INKA:
Sylvian laulun. Ja Runeberg on itse säveltänyt nuotit Maamme lauluun. Klemetti pitää siitä enemmän kuin Paciuksen säveleestä. Kuunnellaanpas nyt Sylvian laulua.
ORKO:
Topelius teki pitkän matkan ulkomaille ja kirjoitti matkakirjeitä. Hän tuomitsi Hampurin elämän ja ennusti kaupungille Jumalan rangaistusta. Aivan niin kuin nyt on käynytkin.
INKA:
Tokkohan Topelius olisi löytänyt nyky- ajan historialle esimerkkejä entisyydestä? Tuskin Runebergkään jaksaisi kirjoittaa nykyisestä sodasta. Meidän suurmiehemme elivät idyllisiä aikoja, ja sen tähden heidän sielunsa eivät olleetkaan raadeltuja, niin kuin meidät ovat. Siitä syystä he elivät vanhoiksi, niinhän teki Runeberg, Topelius, Snellman, Lönnroth ym.
ORKO:
Runeberg on enemmän tunnettu ulkomailla kuin nämä muut. Pohjoismaista puhumattakaan hänen teoksiaan on käännetty monelle kielelle. Nodeschaa on käännetty italiaksi ja englanniksi. Sen on kirjoittanut suomalainen runoilija ruotsin kielellä venäläisestä aiheesta. Saksaksi on painettu paljon Runebergiä, myöskin ranskaksi.
INKA:
Jokainen kansa on vastaanottavainen omalla tavallaan, Esim. Vänrikki Stoolin tarinat eivät voi värähdyttää ulkomaalaisen sydäntä, niin kuin suomalaisen.
ORKO:
Porilaisten marssi näkyy sopivan käännettäväksi, koska se on ilmestynyt sekä englannin - että italian kielellä.
INKA:
Minä ajattelen usein Runebergiä sairasvuoteella - siinä on jotain suurta ja pateettista. Hänen mielentilaansa kuvastaa viimeisinä aikoinaan kirjoitettu: Otaliga vågor vandra.
ORKO:
Entinen lehtori Upsalan yliopistossa, Lucien Maury on antanut paljon sanovan arvostelun Runebergistä: "Hän on suuri klassikko, jonka teokset kohoavat riemukaarena Suomen kulttuurin ovella. Mutta hän kääntyy Länsimaitten puoleen näyttäen, että Suomella on sama kulttuuri- ideali, kuin näillä".
INKA:
Albert Edelfelt oli suuri Runeberg ihailija. Kun joku oli arvostellut kierosti Runebergiä, kirjoittaa Edelfelt äidilleen tästä ja sanoo: "tätä miestä olisi ruoskittava kolme viikkoa joka päivä".
ORKO:
Edelfeltin ja hänen äitinsä välillä oli niin ihanteellinen suhde, että harvoin sellaista tapaa.
INKA:
Muistatko missä Edelfeltin tauluja on ulkomailla -
ORKO:
En suinkaan. Mutta Pasteurin kuva on Pasteur-laitoksessa, Jumalanpalvelus Luxenbourg- galleriassa, Merellä Göte-porin museossa ja Silittäjä Pietarissa.
INKA:
Edelfeltin taide oli yleismaailmallista. Hän oli meidän kuvaamataiteen loistavin edustaja. Hän oli Pietarin taideakatemian kunniajäsen.
ORKO:
Kunnianosoituksia hän sai puolelta maailmalta. Kunnialegioonan ristin ja mitaleja ym.
INKA:
Ilmankos hän sai maalata keisarillisia ja kuninkaallisia korkeuksia. Tsaari Nikolai II:sen muotokuva on Venäjällä. Sitten hän maalasi Tanskan prinsessa Marian, hän ikuisti samoin tsaari Aleksanteri III:nen lapset.
ORKO:
Hänet nimitettiin Ranskan kunnialegioonan upseeriksi ja myöhemmin sen komentajaksi.
INKA:
Komentaja Edelfelt, se kuuluu eri oudolta!
ORKO:
Axel Gallén- Kallela tutustui jo nuorena Edelfeltiin, joka toi tuulahduksia Pariisista. Siihen aikaan meikäläisiä taiteilijoita opiskelikin useita taiteen kaupungissa. Gallén- Kallelaa on paljon ulkomailla. Hän teki Pariisin näyttelyyn kuuluisat freskonsa. Äidin kuva on Tukholman Kansallismuseossa, Kevät Wienin galleriassa, Imatran kuohuja on Malmön museossa ja Ilves Matti Brooklyn museossa New- Yorkissa, Ettone Göteporissa.
INKA:
Uffizien galleriassa Italiassa Florenzissa on osasto, johon pyydetään ainoastaan taiteilijoitten itse maalaamia omia kuvia. Siellä on Gallén- Kallelan muotokuva.
INKA:
Kuvanveistäjistä mainitkaamme Takanen, muonamiehen poika, joka eli ja kuoli Italiassa, tehden Suomea tunnetuksi.
ORKO:
Kaikkia ei voi luetella, mutta älkäämme unohtako iki- iloista Wille Wallgrenia.
INKA:
Hän oli peräisin kulttuurikaupungista Porvoosta, mutta Pariisi vei hänen parhaat vuotensa. Suomen hän palasi niin kuin useimmat suuret henkemme elämään loput aikaansa täällä. Wille Wallgrén oli kultivoitu, hienostunut ja harras taiteilija. Varsinkin hänen pienoisveistoksensa ja koruesineensä, pienois- patsaansa ym. herättivät ihailua. Hän liitti yhteen kukka- aiheita ja naisvartaloita. Niitten suloa tehostaa hillitty värityspatina. Tällaisia "femmefleur" veistoksia on Europan ja Amerikan museoissa. Luxenbourgissa on pronssiteos Köyhyys ja hiekkakiviveistos Méditation.
ORKO:
1900 maailmannäyttelyssä hän sai "Grand Prix"-n.
INKA:
Hän oli niin taiteellinen, että hän meni naimisiin vain taiteilijoitten kanssa. Ensimmäinen vaimo oli pronssiplakettien ja rintakuvien muovailija ja toinen kuvanveistäjä. Ja isäkin oli kuvanveistäjä.
ORKO:
Tässä näkee taas, kuinka taiteelliset lahjat periytyvät isältä pojalle.
INKA:
Ja äidiltä tyttärille - niin kuin kävi Acktén perheessä.
ORKO:
Niin tosiaankin - Aino Achtén. Hän on kantanut Suomen nimen kunniaan ja loistoon. Mutta hänestä on aivan äskettäin ollut esitys radiossa, niin että hänen ansionsa ovat varmasti vielä kaikkien muistissa. Sisar Irma Tervani on tunnetumpi ulkomailla, kuin mitä me tiedämmekään. Hän oli Dresdenin oopperassa ja naimisissa sen johtajan Paul Wiecken kanssa. Tiedätkö, että Acktén serkku, Martta Palmet, on New Yorkissa pitänyt 35 esitelmää Suomesta. Sikäläinen kouluylihallitus oli pyytänyt häntä esitelmöimään kouluihin, kerhoihin ja kirjastoihin. Suuri kunnia Suomelle oli, että hän sai pitää yhden esitelmän City Hallissa, jossa
